3. elokuuta 2012

Fall is coming

Kesä on kohta ohi ja syksy tulee. Pakko myöntää, että odotan syksyä vaikka kesäloma loppuukin. Ihanaa päästä pukeutumaan villapaitoihin, nahkanilkkureihin, syystakkeihin, lämpimiin kaulahuiveihin ja paksuihin sukkahousuihin c: Syksy on muutenkin kaunista aikaa! Lukion toinen vuosi menee kuulemma vielä nopeammin kuin ensimmäinen, mikä kuulostaa miusta aika hurjalta koska eka vuosi oli jo sellainen ralli että huhhuh!
Odotan kuitenkin monia ensivuoden tulevia tapahtumia joista ihanin on tietenkin vanhojen tanssit! Vaatteita ja shoppailua rakastavalle tyttöselle vanhojentanssimekon etsiminen, sovittaminen ja lopulta hankkiminen on aivan unelma :-D Olen jo pariin otteeseen kerinnyt vaihtaa mieltä mekon väristä ja muista yksityiskohdista, mutta nyt on mielessä aika selvä visio täydellisestä tanssimekosta. Ainoana ongelmana on varmaan sopivien kenkien löytäminen ja tanssisin oikeasti mieluiten paljain jaloin :D Ensi vuodesta tulee mahtava! (Ja vanhojentansseista tulee vielä monen monta postausta!)
Syksyä varten ostin uuden takin ja en oikeastaan siksi, että olisin välttämättä tarvinnut, vaan satuin törmäämään ihanimpaan takkiin ikinä ja se oli menoa sitten. Uudet farkut ja neulepaita on myös nyt kaapissa. Miun tämän syksyn väripaletti koostuu pääasiassa mustasta, harmaasta, valkoisesta ja tummanpunaisesta sekä muista tummista väreistä. Kauppojen syysmallistot oikein kutsuvat minua :-D

Takki: H&M Divided
Tämmösen kivan paidan löysin isän liian pienten vaatteiden kasasta :D

Neule: Vero Moda

2 kommenttia: