6. tammikuuta 2013

Muffins muffins

Hei vaan! Viimeviikko tuntui tosi pitkältä vaikka koulua kerkes olla vaan kolme päivää ennen viikonloppua. Tuntuu että joululoma ois saanu olla vielä ainaki sen viikon pidempi, mut toisaalta siltä se aina tuntuu. Miulla on taas ollut tosi ristiriitaisia tunteita keväästä ja muutenki tulevaisuudesta kun en osaa päättää pitäiskö miun odottaa kesää ja kaikkea innolla vai nauttia just tästä hetkestä. Toki kannattais varmaan yrittää molempia, mutta se on välillä vähän hankalaa.Tällä hetkellä tuntuu et elämä menee periaatteessa ihan hyvin, opiskelumotivaatiota on just sen verran ettei koulu paina liikaa päälle. Kuitenkin jotkut huolet painaa ja vie keskittymiskykyä. En tiiä miks tää vaihe vuodesta on aina se vaikein. Muutenkin on joitakin asioita, joista en voi ees oikein puhua kenellekkään. Mie luulen että kaikilla on varmaan tämmönen tunne aina aika-ajoin. Asiaan ei kummiskaan auta kuin aika, joten en nyt rupee enempää masistelemaan täällä. Se on kuitenki vaan fakta, että elämä ei voi aina olla ruusuilla tanssimista.

Asiasta kukkaruukkun. Aina on niitä positiivisiakin asioita olemassa ja tällä hetkellä suurta iloa miulle tuo ruoka. Miun ruoanlaitto ja leipomisinto nimittäin vaan kasvaa päivä päivältä. :-D Sain joululahjaksi cupcake&muffinssi kirjan ja oon ollut ihan lumoissani siitä! Oon aina ollut tosi huono leipomaan muffineja, mutta ees mie en voi epäonnistua enää tuon kirjan avulla! Ihan sikahyviä ohjeita ja vinkkejä :-) Uudeksi vuodeksi leivoin sitruunajuustokakku-muffinsseja ja pari päivää sitten tein ihan tavallisia mustikkamuffinsseja. Nuo on miun tähän asti parhaiten onnistuneet muffinssit ever. Seuraavaks haluun kyllä kokeilla tehä voikreemikuorrutteen!

ps. Kysykää jos kaipailette noita muffinssiohjeita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti