11. lokakuuta 2014

One month since

Tänään tulee täyteen tasan kuukausin miun muutosta tänne Skotteihin. Mun oma pieni huone alkaa näyttää ja tuntua kodikkaalta kun sain hommattua pari lisätyynyä ja kukkia pöydälle. Ostin vähän aikaa sitten uuden akustisen kitaran, jota oon ihan onnessani täällä soitellut. Ensi keskiviikkona on tarkoitus soitella pari omaa biisiä open mic nightissa.

IMG_5223

En oo kokenut mitään varsinaista kulttuurishokkia täällä ollessa. Tietenkin joissakin käytännöissä on eroja Suomeen verrattuna mut ruokakulttuuri on varmaan suurin juttu. Täällä harrastetaan sipsien syöntiä ihan päivittäin, mikä on mulle tosi outoa. Okei mun kokkailut on muutenkin vähän enemmän terveyslinjaa, mutta mulle tuli silti vähän yllätyksenä se herkkujen ja varsinkin hiilareitten määrä mitä täällä syödään. Yliopistolla on joka päivä tarjolla mac & cheese valkosipulivoipatongin kanssa. Tuo yhdistelmä kuulostaa ihan älyttömän oudolta miulle! Saa sieltä toki muutakin, mutta pääasiassa patonkeja, leipiä, ranskalaisia yms. Voin kertoo, että mun ja mun kämppisten kaappien sisällöt keittiössä näyttää vähän erilaiselta. hah

IMG_5229

Toinen suuri ero on sosiaalisessa kulttuurissa. Ihmiset on paaaljon puheliaampia ja sosiaalisempia yleisessä mittakaavassa puhuen. Small talkiin oli aluks vähän totuttelemista, mutta mie kyllä tykkään tämmösestä puheliaisuudesta.

IMG_5224

Kerroinkin jo aikasemmin mun kurssista ja tyykkään siitä vaan enemmän ja enemmän! Yks syy tähän on meidän luennoitsijat. Nää ihmiset työskentelee oikeasti musiikki alalla ja heillä on vuosien ja vuosien käytännön kokemusta, mitä ei kirjoista löydä. Tähän mennessä kaikki luennoitsijat on myös olleet hauskoja ja viihdyn luennoilla. En olis ikinä uskonut, että reilun kolmen tunnin luento aiheesta Music publishing and copyright olisi näin kiinnostava, mutta niin siinä vaan kävi että istuin siellä muistiinpanoja tekien ja kiinnostuneena koko ajan. Taidan olla oikeella alalla? :)

Viime keskiviikkona mentiin Shaninen kanssa Glasgowhin Eliza and the bearin keikalle, joka oli ihan mahtava. Kesken biisin palohalytin rupes huutamaan ja meidät ohjattiin ulos, mutta bändi jatkoi settiä akustisen kitaran ja laulun voimin kadulla, mikä oli ihan mahtava veto! Kävi ilmi, että joku oli vahingossa nojannut palohälytin nappia vasten ja bändi jatkoi sit keikan vielä loppuun ihan koko bändin voimin.

Opiskelun lisäks oon pääasiassa hengaillut ihmisten kanssa, jammaillut ja hoitanut perus arkijuttuja. Oon nauttinut tästä itsenäistymisestä ja omillaan asumisesta. Toki on ikävä perhettä ja suomi-ystävii, mutta en vaihtais tätä mihinkään!

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että ala tuntuu omalta. :)

    Meiltä löytyy kampukselta onneksi ruokaa vaikka mihin makuun ja jopa erillinen kasvisruokaravintola, mutta brittiopiskelijoiden kokkailuyritystarinoiden kuunteleminen on kyllä ollut huvittavaa. Kysyin yksi päivä lontoolaiselta kurssikaverilta sen kokkailuista ja sanoi laittaneensa beans on toastia joku päivä... En itse varmaan laskis tota kokkaamiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon tosi tyytyväinen!

      Oi kuulostaa hyvältä! Meillä on tosiaan vaihtoehdot vähän vähissä tai enemmänkin ruoka on tosi yksipuolista, mutta kyllä täällä pärjäillään! Joo täälläkin mun kämppikset elää pääasiassa pakastepizzoilla ja sipseillä. En voi ymmärtää :D

      Poista
  2. Hauska löytää toinenkin suomalainen joka opiskelee musiikkia Iso-Britanniassa. Jään lukemaan! Mikä sun tutkinto virallisesti on nimeltään? Itse opiskelen Chichesterin yliopistossa musiikkia ja musiikkiteatteria. Mulla oli viime vuonna yks module publishing ja copyrightista ja tykkäsin kovasti.
    Käy vilkasemassa mun blogia jos kiinnostaa :)
    http://thefinnishone.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista